Työmatkalla seisoi tien vieresssä rotta. Eikä mikä tahansa rotta, vaan valtava irvistelevä amerikanrotta rahapussi kourassa.
Ja seuraavassa korttelissa toinen:
Koon saa kätevästi vertaamalla sitä vierellä nököttävään tuoliin. Tällaisia rottia ilmestyy aina silloin tällöin katukuvaan. Täällä iloisen kapitalismin luvatussa maassa ammattiliittoja ja muita työtätekevien etujärjestöjä on todella niukanlaisesti, ja niihin järjestyneitä katsotaan karsaasti. Rotat on ammattiliittojen vastaus - niitä ilmestyy yleensä rakennustyömaiden eteen, ja ne kertovat paremmin kuin mitkään huutosakit, että kas, tämä rakennuttaja ei maksa tariffin mukaisia palkkoja tai että hän kieltäytyy käyttämästä ammattiliittoihin kuuluvia.Brooklynia rakennetaan, Manhattanin kiinteistömaailman ylikuumeneminen ulottuu tännekin. Olemme asustelleet jo lähestulkoon kymmenen vuotta samoilla nurkilla ja nähneet uneliaan kaupunginosan muuttuvan sykkiväksi metropoliksi. Nykyään Brooklyn on "hip", ja "happening", otsikoita siteeraksemme. Ja jopa Manhattanilla asuvat alkavat jo uskaltautua joen yli Brooklyniin. Tätä manhattanilaisten yleistä haluttomuutta hypätä metroon ja suunnata kultaiselta saareltaan muihin maisemiin pidetään brooklynilaisten keskuudessa hyvänä vitsinä. He eivät tiedä mitä menettävät!
Korttelissani on lankakauppa, johon Stacey viittaa (ks. 3/1). Staceyn oma putiikkikin {edit: Staceyllä ei ole lankakauppaa, vaan hän myy neulomuksiaan} on näkemisen arvoinen, ja tällaisia paikkoja alkaa Brooklynissa olla kohta enemmän kuin Manhattanilla. Oman putiikkini toiminta loppuu tietenkin aika pian, koska olemme muuttamassa, joten mitäs sitä turhaan mainostamaan. Myyn ja edustan nuoria amerikkalaisia vaate- ja korusuunnittelijoita. Jatkajani pitää valikoimat ennallaan, lisää vain kotitilpehööriä. Ja ehkä hän saa aikaiseksi kivat nettisivutkin - itse olen siinä asiassa harvinaisen uuno. Ja Elämäni Mies, jonka ainoana tehtävänä on tietokonehuolto, lupasi jo kolme vuotta sitten nettisivut... arvaa onko!
Vähitellen alan ottaa jäähyväisiä. Yksi elämänvaihe päättyy, toinen alkaa. Tavallaan haikeaa, tavallaan ei. Syyskuun yhdestoista oli kokemuksena kamala, mutta sen yli oli tietenkin päästävä. Vuodeksi linnoituin suurin piirtein vain kotiin, enkä uskaltanut liikkua metrolla. Sitten kun metroasemat WTC:n alla taas avattiin, en uskaltanut käyttää niitä. Nyt iskusta on viisi vuotta, ja käteni ovat kyynärpäitä myöten ristissä että pääsemme täältä ehjänä pois ennen kuin mitään muuta sattuu. (Toisaalta nämä on länsimaisen ihmisen luksuspelkoja, on varaa pelätä kuvitteellisia asioita kun ei ole isompia, oikeita.)
Jotenkin päädyin eilen neulovan miehen sivuille. Blackthorne neuloo, kehrää, värjää - kiva renessanssimies! Blackthorne mainitsi höyryttävänsä langat kehräyksen jälkeen. Mielenkiintoista. Meikätyttö on yleensä pessyt ne ja odottanut kuivumista vaikka kuinka kauan.
En tietystikään malttanut olla kokeilematta, ja otin esiin juuri vyyhdittämäni langat.
(paralympialaisen väripadan antimia)
Kokemattomampikin huomaa että langat on täynnä kiharoita ja kierteitä. Voisihan ne tälleenkin kutoa, mutta neule saattaa mennä vähän vinksaan.
En tarkalleen tiedä, miten herra Blackthorne höyryttää. Itse kehittelin tällaisen metodin: Suihkutin vyyhdit kosteiksi. En siis suihkussa, vaan suihkupullolla. Sitten silitin ne ensin kostean liinan läpi kuumalla höyryraudalla. Kun tästä ei näyttänyt olevan paljonkaan apua, suihkutin uudelleen ja silitin ilman liinaa. Vyyhti piti kääntää välillä, eli pullauttaa sisäpuoli ulospäin, että nuokin langat saisivat osansa. Sen jälkeen kiepautin kerälle ja panin patterin päälle kuivahtamaan.
Illalla avasin kerät:
Vaikea uskoa, että kyseessä on samat langat! Kyllä ne minun silmääni näyttävät silinneen ja oionneen. Mutta toisaalta nämä on aika pieniä vyyhtejä, sellaisia 50g:n hujakoilla. Paksumpia saattaisi olla tosi vaikea käsitellä.
Jos joku tietää, mitä herra Blackthorne mahtoi höyryttämisellä tarkoittaa, ollos hyvä ja panee tietoa tännekin!
Kommentit