- Turun lankaputiikkeja nimittäin. Saattaahan olla että niitä on enemmänkin kuin ne kolme, joihin olen eksynyt.
    Varmaan tunnetuimmasta eli Sylvi Salosesta, jolla on komea iso putiikki kävelykadulla, en ottanut kuvaakaan. Lankatarjonta on aika heikkoa, muutama lokerikko saatu mahtumaan suuren liikkeen kahteen pieneen nurkkaan. Kaikkea muuta sitten löytyikin, ristipistolankoja, paperinarua, suomalaista ja ulkolaista käsityötä. Yrityksistä huolimatta kukaan ei viitsinyt ryhtyä palvelemaan, joten en viitsinyt ostaa mitään.
    Käsityö-Elisa sen sijaan hurmasi valikoimillaan ja asiantuntevalla opastuksella.
                  59997.jpgTarjonta oli runsasta, poistolaarissa kivoja lankoja eurosta kolmeen. Oli puuvillaa, pellavasekoitetta, merinoa. Kesälankojakin oli jo alkanut tulla. Bambupuikkoja oli suorina, mutta ei pyöröinä. Neulelehtiä oli runsaasti, liike oli iloinen ja valoisa.
    Yksi asia kylläkin vähän särähti korvaan. Opiskelijatyttö oli aloittanut jonkun neuleen langasta, jota heillä ei myyty. Myyjä kieltäytyi vastaamasta tytön kysymyksiin, niinkin yksinkertaiseen kuin miten tekokuitulankaa höyrytetään tai höyrytetäänkö ollenkaan. Toisti vain toistamasta päästyään että kun lankaa ei kerran ole ostettu heiltä ei hän siihen voi vastata. Kyllä mielestäni kivemminkin olisi asian voinut sanoa.
    Sieltä tarttui mukaani kerä luonnonväristä lenkkimohairia. Oli myyjän mielestä kuulemma tarpeeksi vaikka rannekkeiksi.
     Piikko-Pirta on vähän piilossa sisäpihalla. Mutta kun sinne löytää, avautuukin ihan uudet perspektiivit.
            60531.jpg
    Ikkunassa on monenlaista herkkua uusimmista neulelehdistä, ja kesälankoja on tullut jo reilusti. Yläkerrassa myydään neulekoneita, ja sen vuoksi konelankaakin on valikoimissa aika lailla. Konelangat oli tosi kivoja. Oli kotimaisen tuottajan villalankaa, jossa oli hämmentävän monia värejä. Se ei ollut liian ohuttakaan, sopisi käsinneulontaan kolmosen puikoilla. (Kirjoneuleisiin varmaan omiaan.) Nämä olivat vyyhdellä, muut konelangat olivat englantilaisia merino- ja puuvillasekotteita, kivoja laatuja nekin.
    Luksuslankojakin löytyi, jopa poistolaarista. Italialaisen Ornati Filaghin merinoa oli n. 2.50e kerä. Siitä tulisi kivat Roguet, lanka näyttää ihanasti palmikot ja muut pintaneuleet. Värejä oli harmaasta ruskeaan montaa eri sävyä.
   Ystävällisen ja asiantuntevan myyjän opastuksella sitten päädyin Katian itseraidottuvaksi värjättyyn puuvillalankaan. Väriyhdistelmiä oli monta, mutta otin tämän kesän uutuutta, jossa on ruskeaa, meloninpunaista ja lehtivihreää. Kerä on iso ja juoksu hyvää, joten se saattaa päätyä vaikka kesäkassiksi. Muita ostoksia oli kerä Drops alpakkaa poistolaarista, ja hieman uutta popcorn-lankaa. Se on ompelulangan paksuista, juoksumetrejä on nelisensataa 50g:lla. Se onkin tarkoitettu oheislangaksi. Värit ei ole mieleeni, mutta ajattelin värjätä sen ja käyttää vaikka käsinkehrättyni kertauslankana. Aika senkin näyttää.
   Tässä kivat Turun-lankani.
            60519.jpg