Bussipysäkillä näin tolpassa tarran. Joku oli liimannut sen korkealle, katsekorkeuden yläpuolelle. On olemassa todellisus, jota kaikki eivät ei näe. Kiva aforismi, totesin.
    Matkalla rupesin miettimään miten se menikään - todellisuus, jota kaikki eivät näe? Yritin avata sen sisältöä, yrittää nähdä uudestaan mitä olin pylväästä hetki sitten lukenut.

    Voiko olla todellisuutta, jota vain muutamat näkevät? Minkälainen se olisi? Miten se poikkeaisi kaikkien toisten näkemästä todellisuudesta?
    Ja toinen ajatus: kuka näitä tarroja levittelee ja miksi? Onko niitä muissa kaupungeissa, onko kyseessä maanlaajuinen liike (mutta minkä puolesta? tai mitä vastaan?).
  
    Illalla lähdimme taloyhtiön järjestämään saunailtaan. Tulimme myöhään illan hämärtyessä. Muut olivat jo saunoneet, istuivat iltaa jutellen.
    Vanha hirsisauna antoi pehmeät ja viipyilevät löylyt. Höyry ympäröi meitä kuin samettivaippa. Kuljimme märkää rantapolkua laiturille, laskeuduimme järveen. Vesi oli lämpimän ja kylmän rajamailla, niin kuin aina saunasta tullessa. Istuin uinnin jälkeen laiturilla ja aistin kaikilla aisteillani:

Tummat iltapilvet ja vastarannan metsän horisontti olivat saman muotoiset. Pilvet toistivat metsän siluettia.
Kuului lokin loittoneva huuto, jossain säksätti lintu.
Laiturin yllä tuntemattomat yöitikat huojuivat tanssiaan.
Taivaalla vielä vaaleanpunainen kajo, vesi väreili tumman ja vaalean raitaisena.

    Todellisuus, jota kaikki eivät näe? Sinä hetkenä aavistin lauseen merkityksen. Niin lähellä, mutta kuitenkin
157326.jpg piilossa, meille kaikille omamme.