Kiitos kehuista, tuntuu mukavalta että muutkin tykkäsi äkkiseltään oudosta väriyhdistelmästä vadelma-leijona! Monien kommenteista kuulsi läpi, että olisi kiva jos jaksaisi tarttua ufoihin ja antaa niille kyytiä.
    Niin, se tarttuminenhan se on vaikeinta, uudet projektit kun Murphyn lain mukaan näyttää olevan paljon mielenkiintoisempia kuin edelliset. Itsekin suljin pitkään silmäni, mutta jossain vaiheessa oli pakko. (32!) Ja sitten huomasinkin, että fufoilu on kivaa! Se on tosi palkitsevaa.
    Ensinnäkin tulee vähällä vaivalla valmista kun työt ovat jo aloitettu.  Toiseksi, siitä ei ole pakko tulla juuri se, mitä ensin suunnitteli. Esim. taannoin hatuntekeleestä tuli pussukka ja kassinalusta hattu. Jos en olisi saanut silkkitoppia näyttämään hyvältä - ohje kun on täysin matkanvarrella sävelletty - olisin tehnyt siitä pötkömäisen buduaarityynyn, päihin virkatut pyörylät ja niihin vielä tupsut.

    Ja siksi kolmanneksi, kaikki vanha ja puolitekoinen painostaa. (Sen verran uskon feng shuihin.) Joka kerta kun sain keskeneräisen valmiiksi, oli kuin pieni taakka olisi pudonnut harteilta. Ja nyt on sellainen olo, että haluan päästä eroon lopuistakin ja aloittaa syksyn puhtaalta pöydältä.

    Olen pannut talteen jokaisen valmiiksi saadun ufon päättelylangat. Sitä onkin kertynyt komea pieni keko.

    742668.jpg

    Mutta miksi ihmeeessä? Maailmalla on jo pitkään puhuttu fiber sandwicheistä, eli kuitusämpylöistä - ymmärrettävä käännös olisi kai lähinnä villakäärö. Siihen karstataan kaikkea huushollista löytyvää sekalaista kuitua, enimmäkseen villaa ja langanpätkiä, mutta nauhat, kankaanpalat ja vaikka pakettinarukin käy efekteiksi. Ja sitten siitä kehrätään jännittävää lankaa.
    Annehan kehräsi ystävänpäiväksi suloisen pikku kerän, ja ajatus on kuukausien mittaan itänyt. Nyt päätin tehdä itselleni palkintolankaa juhlistaakseni ufojen selättämistä.

    Fufoilussa alkaa jatkoaika. Siihen ei varmaan voi liittyä erikseen, jollei ole ollut mukana varsinaisessa fufo-hommassa. Mutta eipä hätiä mitään. Täten heitän haasteen kaikille teille, joiden nurkissa luuraa yksi jos toinenkin energiasyöppö ja henkinen taakka, lue puolitekoinen hylkiö. Tee se valmiiksi (tai pura), lahjoita eteenpäin (hei, olen trade-friendly, minulle saa ehdottaa vaihtareita), mutta ota kaikki päättelylangat talteen. Aion nimittäin tarjota palkinnoksi lankaa, jonka kehrään villakäärötekniikalla ufojesi päättelylangoista.
EDIT:
Tarkennetaanpa: ufojen päättelylangat on pelkkiä mausteita tässä langassa, pääosa materiaalista tulee mun pohjattomista kätköistäni. Valitsen villan, eli sämpylän pohjat ja päällisen, valitsen myös täytteen, ja ufolangat on sitten se mauste siellä päällä (viittaan jälleen Siisi- blogiin), josta se efekti syntyy. Soinnutan tietty villan ja materiaalit kauniisti omiin langanpätkiinne.
Eli kyllä neljästäkin langanpätkästä saa tehtyä hienoa lankaa!
Kannattaa osallistua!

    Palkinnoille pääsee, kun elokuun 31. pv klo 24 mennessä ilmoittaa ja blogissaan esittelee valmistuneet ufonsa. Palkintosarjoja on kolme:
    yleinen sarja:  määrällisesti eniten ufoja selättänyt
    yleinen sarja:  random voittaja kaikista edes yhden valmiiksi saaneista
    FUFO-sarja:     tiristysviikkojen paras saldo

    Itse toimin ylijehuna ja epävarmoissa tilanteissa käytän surutta diktaattorin oikeuksiani. :)     Fufo-sarjaan osallistuneet näen fufo-blogista, siihen ei tarvitse erikseen ilmoittautua, mutta kaikkien muiden kannattaa pitää yhteyttä tänne. Muutenhan en tiedä kuka osallistuu ja kenellä ufoja valmistuu. Eli ottakaa nyt ihmeessä porkkana vastaan, tässä hommassa voi vain voittaa!