Olen nyt lähes vuoden verran tehnyt työtä "ongelmavartaloisten" vaatettajana. Oli pakko panna sana lainausmerkkeihin, koska koko käsite on lähinnä absurdi. Lieneekö viktoriaanista perua vai Hollywoodissa filmiteollisuuden alkumetreillä kehitelty tuo ihannevartalon oppi. Miehellä leveät hartiat ja kapea lantio, naisella tiimalasin kurvikkuus. Ja onhan "tieteellisestikin todistettu", että naisen vyötärön ja lantion suhdekerroin 0.7 miellyttää paitsi eniten silmää, on myös lajin säilymisen kannalta suotuisin mittasuhde.

    Eikä kuitenkaan tarvitse mennä kuin 1920-luvulle ja sen kertausaikakauteen 1980-luvulle, kun naisen vartalo sai olla suora, 80-luvulla lisäksi harteikas, 20-luvulla ehdottomasti lattarintainen. Toisallta 1920-luku on nähtävä heiluriliikkeenä ylettömälle viktoriaaniselle tiimalasille ja turnyyreille. Samoin barokin pompöösin runsauden jälkeen oli heiluriliikkeenä empiren yksinkertaisuus ja vaiteliaisuus.

    Valmisvaateteollisuus on ilmiönä nuori, noin sadan vuoden ikäinen. Vaatteethan tehtiin kotona tai teetettiin oman vartalon mittojen mukaan. Sitten joku keksi, että samalla kun ompelen yhden paidan, teen niitä viisi. Ja sitten siisikymmentä ja viisisataa ja viisi miljoonaa.
    Kun vaate tehdään tietylle henkilölle, se sopii tälle joka kohdasta: hihanaukot ovat sopivan suuret, puseron (takin) selkäkappale tarpeeksi väljä, vyötärö oikealla kohdalla, hame tai housut oikean mittaiset, hihat juuri sopivan pitkät, muotolaskokset oikeilla paikoilla ja tarpeeksi syvät tai matalat, - yksinkertaisesti vaate on aina juuri eikä melkein.

    Kun siirryttiin vaatteiden teolliseen tuotantoon, oli pakko ruveta valmistamaan vaatteet suunnilleen sopiviksi. Syntyi käsite 'koko', jota merkittiin numerolla. Vartalo standardisoitiin, rinta niin ja niin, lantio noin ja noin, ja vyötärö siltä väliltä. Mitattiin satoja naisia ja luotiin standardimitasto. Standardi tarkoitti tietenkin sitä, että useimmat löysivät melko sopivat vaatteet ja vain harvat todella sopivat. Me olemme eläneet koko ikämme valmisvaatteiden parissa, joten emme varmasti osaa kuvitellakaan itseämme todella istuvissa vaatteissa. Tai jos sellainen sattuu löytymään, on se jatkuva onnen ja ihmetyksen aihe, miksei pelonkin.

    Miksi tämä pitkä johdanto?
    Olen nyt lähes vuoden verran tehnyt työtä "ongelmavartaloisten" vaatettajana. Ongelmavartalo on jokaisella, joka ei valmisvaatteiden standardiin sovi. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita, että ihmisellä olisi oikeasti ongelma. Ongelma on siinä, että vaatetusteollisuus keskittyy tekemään standardinmukaisia vaatteita ja muunmallinen ihminen ei löydä päällepantavaa. Sitä juostaan kaupasta toiseen hakemassa sopivia housuja. Kolme tärkeintä muuttujaa on vyötärön olemassaolo eli ei, reiden paksuus/kapeus ja lantion kaarre/kaarteettomuus. Lisäksi voisi ottaa haaran pituuden/lyhyyden. Ja nyt ei edes keskustella lahkeiden pituudesta ja alaleveydestä!

    Ja sitten kaupoissa ehkä vuosia juossut ja masentunut ihminen tulee meille ja toteaa, että hänellä on ongelmavartalo, koska hän ei ikinä löydä sopivia housuja. Katson hänen ruumiinrakennettaan ja totean ettei hätä todellakaan ole tämän näköinen. On aika ihanaa leikkiä taikuria ja kiskaista tangolta housut jotka sopivat juuri hänelle: leveä vyötärö, suora lantio ja kapeat reidet. Tai leveä lantio ja muhkeat reidet ja vielä antelias takapuolikin. Täältä pesee.

    Eniten harmittaa, että vähänkään standardimallista poikkeava usein kokee itsensä muita huonommaksi. Ja on valmis ostamaan lähes minkä tahansa vaatteen, kunhan se suunnilleen sopii. Tai ostaa numeroa suuremman, koska ei halua/uskalla nähdä itseään hyvännäköisenä, sopivissa vaatteissa. Rintava ostaa teltan, vatsakas ostaa teltan, pienirintainen ostaa teltan - tätä on surullista katsoa. Sanonkin usein, että ammattini on suostuttelija. Suostuttelen ihmisiä päivät pitkät. Yritän saada heidät näkemään vartalonsa paremmassa valossa, pitämään siitä hieman enemmän ja suostuttelen heitä pukeutumaan hieman sopivampiin vaatteisiin, mieluiten tietysti täysin sopiviin.

    Ja kun nyt kerran neuloo itselleen jotain, kannattaa mitata oma vartalo ensin, verrata neuleen mittoihin ja muuttaa neuleohjetta sen mukaan. Ei todellakaan tarvitse tehdä vyötärökavennuksia jos ei omista vyötäröä, ei kannata kutoa kahdentoista sentin olkasaumaa jos oma olka on vain kahdeksan. Ja on tyhmää kutoa standardipitkät hihat, jos omat kädet on pätkemmät.

    Niih, että silleen. Olen puhunut.