Hiihtokausi on nyt vihdoin viimein korkattu. Menin ladulle tosin kylmiltään (ei niin viisasta), sekä lähestulkoon suoraan joulupöydästä (ei todellakaan viisasta). Mutta tuli niin ihanan lämmin ja nyt hehkuu punaomenat poskilla. Ilma oli edellisiin päiviin nähden suorastaan lauha, vain kymmenisen miinusastetta.

Eilen virkkasin vielä viisi minuttia ennen jouluaterian alkua kiireisellä vimmalla punaista pitsivillatakkiani valmiiksi. Olin kutonut sitä syyskuusta marraskuuhun, alkukuussa uskaltauduin vihdoin ompelemaan sen valmiiksi, mutta meni todellakin viime metreille ennen kuin keksin, että punainen sopii jouluun (dah!) ja että olisi kiva panna jotain uutta päälle.

Malli oli haastava. Anglo-amerikkalaiseen tapaan koko ohje pitsejä myöten oli kirjoitettu. Tein itse kaaviot pitseistä, joka auttoi. Plussaa siitä, että ohjeessa oli vaatteen mitat. Siitä tuli kaikesta huolimatta oikein sopiva. Etupuolen pitsi kulkee vinosti ja kohtaa takaosan suorana kulkevan pitsin juuri oikeissa kohdissa.

Langaksi valikoitui pehmeä ja ohut kashmiirin ja merinon sekoitus, jota olin hankkinut Nykistä. Vyyhdin hinta oli 18 taalaa, ja olin raaskinut hankkia niitä vain neljä. Villatakki painaa siis himpun verran yli 200g. Sain tehdä erilaisia luovia ratkaisuja, jotta lanka riitti. Mutta parempi näin kuin inhottava pieni loppukerä jolla ei tee mitään.

Suosittelen!

  • malli: #16 Lace Cardigan, Interweave Knits Fall 2010
  • lanka: Punta Yarns Mericash Solid
  • menekki: 212g (n. 960m)
  • puikot: 3mm

Toivotan samalla ihania laiskoja pyhäpäiviä!