Kolmas ja viimeinen viikonloppu ohi! Nämä vuosittaiset taidekäsityömarkkinat on uskomattoman rankka juttu. Ne pidetään ulkona säällä kuin säällä, aamulla pystytetään, illalla puretaan. Pelkkä tavarapino näyttää surkealta aamutuimaan. On kassia ja nyssykkää, metallitankoja ja kiekkoja, litteä levy. Parin tunnin kuluttua kaikki on purettu ja paikoillaan ja illuusio vaatekaupasta on täydellinen. Kas tänne, täällä on sovitusnurkkaus peileineen. Ai käsipeilikö - sekin löytyy. On koreata silkkipaperia ja kauniita kasseja, kunnon kassakuitit, luottokortillakin voi maksaa. Ei edes tarvitse kuvitella seiniä ympärilleen, vaatetankojen ja pöydän muodostama neliö toimii viitteellisenä huoneena, kuten aikoinaan kun leikittiin kotia, hiekkaan tai asfalttiin piirretty viiva toimi seinänä.

    Luulin aina haluavani oman kaupan. Ja mikäs ettei, ihan kiva sitä on ollut pitää. Olen tutustunut moniin ihaniin nuoren polven suunnittelijoihin, saanut omia tuotoksiani näytille, saanut valita vaatteet ja korut ja muut asusteet eri kokoelmista toisiaan täydentämään, luonut täten kokonaistaideteoksen (kyllä, ehdottomasti!), jonne asiakkaat palaavat yhä uudestaan ja tuovat tyttärensä/ äitinsä/ kaverinsa shoppailemaan.
68432.jpg68433.jpg68435.jpg
   On haikeaa heittää jäähyväiset, mutta onneksi eräs suunnittelijoista haluaa jatkaa putiikkia samannimisenä ja -oloisena. Ei mennyt työni siis ihan hukkaan.

    Mutta edessä on nyt muutto, ja pitää keksiä uutta työtä uusissa maisemissa. Turussa ollessani minulle tarjottiin liikehuoneistoa keskeiseltä paikalta, mutta kävin myös Kauppahallissa juttelemassa.  Kauppahallin kanssa on silleen, että aukioloajat on pakosti Kauppahallin aukioloaikoja, ja yhden kopperon ("tontin") saa ottaa, mutta on luvauduttava pian laajenemaan. Kahdeksalla neliöllä ei kuulemma elä.
    Niin, mutta jos panee seinän korkeudelta hyllyjä ja tunkee ne täyteen lankoja, eikö se olisi maailman mukavin pieni villapuoti? Iltaisin voisi pitää kursseja ja muita tapahtumia hallin sulkeuduttua. Kyllä mä pystyn sellaisen elämän itselleni kuvittelemaan.
    Vai pystynkö? Olen pikkuhiljaa todennut, ettei luonteellani ole helppoa pitää ilmoitetuista aukioloajoista kiinni. Jonain päivinä tulee esteitä, joskus on sairas, joskus haluaisi pitää lomaa.
    Ehkäpä minusta tuleekin torimyyjä? Lauantain Langat? Pulju pystyyn aamulla, purku illalla, siinä välissä kivoja asiakkaita ja torikahvit ja kylmät kintut ja ahavoituneet kädet.  Torimyynti on rankka juttu. Ihmettelen kuinka kenestäkään on siihen!