Omia lempivärejäni ovat vaaleanpunainen ja harmaa, sitten vaaleanpunainen ja vielä kerran harmaa. Vuosikausia kuljin sinisissä, sitten tuli lyhyt kirkkaiden värien kausi (ei sovi mun hipiälle alkuunkaan) niinkuin ei keltapohjaiset syysväritkään. Väriopin mukaan olen murrettu kesä, eli sellaiset harmaankajoiset värit on mulle juuri omiaan.
Mutta tämä Kimaran toteama tauti on nyt ilmeisesti iskenyt, sillä muuten en olisi taatusti pätkinyt tämänväristä villaa ja kehrännyt siitä maailman söpöintä lankaa.

Merinovillan pätkät raidoitusjärjestyksessä. Oranssia, oliivia, vihreää, beigeä, keltaista...

Valmis lanka, kerrattu bukleemaiseksi oranssilla saumurilangalla. Tuli kaveriksi pari päivää sitten tehdylle kerälle.

Ja tässä mukava kapine. Nimeä en tiedä (suomeksi), mutta tällä saa kieputettua metrisen vyyhdin. Vyyhdinpuu? Amerikaksi väkkine on nimeltään niddy-noddy. Ennen sen hankkimista olen purkanut langan värttinältä keoksi maahan ja samalla mitannut sen, sitten vasta kieputellut vyyhdiksi kyynärpään ja kämmenen välissä. Mutta näin on kätevämpi, helpottaa langan loppukäsittelyä huomattavasti.
Niin, välipalahan tämä. Nyt on kaksi kerää outoja värejä jotka eivät minulle edes sovi. Mikähän taudinpoikanen minuun on iskenyt?
Kommentit