Olen nyt nähnyt Ruokala Lokin kahdesti. Se on ihana! Toisella kerralla muistaa juonen, ja on parempaa aikaa kiinnittää huomionsa visuaalisiin seikkoihin. Kun hermostunut, lepolomalle Suomeen ajautunut asiakas kysyy, miksi suomalaiset ovat niin rauhallisia, hänelle vastataan: heillä on metsät! Minkä jälkeen tämä menee ihanaan humisevaan metsään ja ammentaa voimaa ja hiljaisuutta sienistä.

    Tämä tuli mieleen, kun levitin metsäkävelyn tulokset kuivumaan. Ammennanko näistä jäkälistä kenties sisäistä rauhaa? Ainakin silmäni lepää niiden hienossa vihreässä. Vaatimaton ulkokuori kätkee sisälleen lupauksen purppuran riemusta ja yltäkylläisyydestä.

           346265.jpg

    Kerään jäkälät ainoastaan tielleni pudonneista kepeistä. Kasvavat puut saavat olla rauhassa, niitä en mene repimään. Jäkälä on hyvä kerätä kosteana, muuten se varisee. Annan näiden nyt kuivua pari päivää, punnitsen ja laitan sitten puretusaineen kanssa tekeytymään. Joukkoon lankaa ja villaa, ja sitten pois silmistä moneksi kuukaudeksi. Jäkälävärjäyksestä voi lukea enemmän täältä.

    Mehukas pätkä jäkälävärjäyksen historiaa:
    Jäkälävärjäys oli Britannian kelttien keskuudessa melko suosittua ja jäkälävärjäyksen yleinen puretusaine oli virtsa. Irlannissa ja Skotlannissa jäkälillä värjääminen oli niinkin yleistä, että joidenkin kuvausten mukaan 'joka mökissä' Skotlannissa oli oma tynnyrinsä (litpig) täynnä virtsaa (fual; graith), jossa talon emäntä valmisti jäkälistä värjäyslientä - yleensä ruskeaa. Aikanaan oli kohteliaisuutta käyttää talon ulkopuolella olevaa virtsasammiota kylästä lähtiessään.    (...)
    Värjäys tapahtui niin, että astiaan laitettiin alimmaiseksi pestyä villaa, sitten paksusti jäkälää, jonka jälkeen taas villaa. Kerroksien rakentamista jatkettiin, kunnes pata oli lähes täynnä. Tilaa jätettiin vain vähän vedelle. Keittäminen kesti useita tunteja ja aina välillä lisättiin joukkoon hieman vettä, jotta keitos ei kuivuisi. Värin kiinnitykseen käytettiin suolaheinää (Rumex). (...) Päivän päätyttyä villat olivat tummanpunaisia.

    Värjätä voitiin myös niin, että jäkälää ja villaisia vaatteita keitettiin samassa vedessä tai vaatteet upotettiin virtsassa likoavaan jäkälään, kunnes haluttu väri oli valmis. Kiehumisaika vaihteli kymmenestä minuutista useisiin tunteihin. Keittämisen jälkeen väriseosta saatettiin seisottaa päiviä tai jopa viikkoja. Väriä syvennettiin suolalla tai salpietarilla.

    Aika ytyä tavaraa siis nuo entisaikojen langat! Tunnettiinkohan silloin allergioita?
    Kuuklatessani jäkälävärjäystä tupsahtivat vastaan upeat
Euran emännän neulatut kintaat. (Kun tulet sivulle, rullaa alaspäin Vuonna 2003 jätetyt opinnäytetyöt kohdalle, ja lataa itsellesi Euran emännän tiedosto.) Kintaat ovat hautalöytö, ja  langat on värjätty upeaksi jäkälällä ja indigolla. Värit ja malli ovat suorastaan mykistävän kauniit.    
    Himottaisi kokeilla kinnasneulaa vaikken ole koskaan edes nähnyt neulattuja kintaita elävässä elämässä. Onkohan se vaikeaakin? No, ehkä sitten syksyllä palaan asiaan kun värjäys on valmistunut. Hitaasti hyvää tulee, eikös se niin ollut?

EDIToin neulakintaiden linkin kun edellinen ei toiminut!