Ensin oli Oiva Toikka ja turkoosi lintu.

Nehän pakataan vitsikkäästi linnunpönttöjä muistuttaviin puurasioihin. Tänä vuonna Mies keksi, että kokeillanpa kelpaako se jollekin pikkulinnulle.

Kyllä vain, kelpasihan se. Pitkin kesää näimme pienen linnun sujahtavan aukosta edestakaisin. Pari päivää sitten huomasimme, että rasian etulevy oli irronnut ja makasi nurmella. Liekö viimeinen poikanen kasvanut niin suureksi, että töytäisi levyn edestä pois, vai sateetko olivat ravistuttaneet sen.

Haimme pöntön alas ja ihailimme pesää. Taidokasta työtä, alla pehmeitä sammalia ja pehmukkeena - 

- hieraisin silmiäni - pehmukkeena oli villaa.

Tunnistin kanelinruskean ja liilan sävyjä, niitä samoja joita olin käyttänyt marraskuussa tekemääni huovutettuun kassiin. Kassi tietty nyppyyntyi ja saattaa olla, että olen silloin tällöin krapsinut niitä nyppyjä pois pihamaalle. Kaikki siis kelpaa.

No, mitäpä muuta sopii odottaakaan meidän pihapiirin linnuilta?