Kyllä vain, luit oikein. Vihdoinkin uskalsin ottaa jo kuukauden päivät valmiina lojuneen kirjoneuleen viimeistelyyn. Sehän on maailman pelottavin juttu, vai oletteko samaa mieltä? Valmiit, mutta viimeistelemättömät neuleet elävät omaa keskeneräistä elämäänsä mikä-mikä-maassa. Sinällään ne ovat kauniita ja niissä asuu mahdollisuuden siemen. Mutta joskus me emme ole valmiita kaikkiin mahdollisuuksiin. Sillä toinenkin mahdollisuus on, nimittäin että valmis työ on kokonaan epäonnistunut. Mutta niin kauan kun se lepää sohvalla, voi siitä iloita.

No huh. Sydän läpättäen ompelin kiinni hihat. Sovitin. Näytti ihan kivalta. Päättelin langat, ompelin hihojen sisäsauman. Näytti kivalta. Poimin etureunojen silmukat puikoille. Kudoin. Päättelin. Suljin silmäni. Avasin ne jälleen. Ei näyttänyt enää ihan yhtä kivalta.

Ompelin siihen napit. No joo.

Puin sen päälleni. Hei haloo! Etureuna kiristää, Poimin siihen siis liian vähän silmukoita. Huoh.

Tässä kuitenkin kuvat. Takin olemuksesta tykkään, se on kaunis. Kuusi yksinäistä kerää kaappieni perukoilta löysi toisensa. Nämä värit ilahduttavat ihan oikeasti. Ja kun saan etureunan mallilleen, niin voin käyttää sitä ilolla mielin.

  • Autumn Asters Cardigan, Interweave Knits Summer 2008
  • 4.5mm puikot, 450g lankaa (150g kanervanpun 7velj, 100g Araucania ruskea, 4x50g viininpun, punakirjavaa, ruskeaa)