Pikkuraha
    Pikkurahat ovat roskaa, mitä niillä turhaan taskujaan tuhraamaan! Ne on kätevää tyhjentää taskuistaan kadulle aina silloin tällöin. Kas näin sen tekee oikeaoppisesti:
    Pistä käsi taskuun ja vedä esiin kourallinen kolikoita. Tuijota niitä kyllästyneen tai epäuskoisen näköisenä ja viskaa ne olan yli. Jatka matkaasi. Tyylejä on erilaisia: jotkut tykkäävät ripotella sivuunsa, toiset viskata olan taakse, jotkut paiskoo ison kourallisen, toiset näpäyttelee pennosia.
    Kukaan ei ryntää noukkimaan heittämiäisi kolikoita, ne eivät kelpaa edes kadunvieressä kerjäävälle. He pyytävät 25-senttistä, mutta ottavat mieluummin taalan setelin. Pikkukolikoita antamalla saat vain vihat päällesi.
    Jos sen sijaan olet nuuka, eikä rahan viskominen luonnistu, voit maksaa niillä kulmakaupassa tai aamiaspaikassa, ja saat pennosillesi riemastuneen vastaanoton.
            
          101840.jpg

        Kadunylitys
     Kärjistetysti voi sanoa, että katua ei ylitetä silloin kuin liikennevalo on vihreä, vaan aina kun liikenteessä on miehenmenevä aukko. Liikennevaloihin uskovat vain toispaikkakuntalaiset, muut seuraavat itse liikennettä. Täällä osataan olla joustavia puoleen ja toiseen, ja taitaapa alituinen kiirekin vaikuttaa. Nykkiläinen on huono odottamaan, kaikki ollaan totuttu saamaan heti: kahvi, lounasleipä, taksi lennosta, työpaikka ja vaatteita joka lähtöön.
        
       101837.jpg

       Jono
    Nykkiläinen osaa kyllä jonottaakin. Bussipysäkeillä näkee pitkiä jonoja, ja uusi tulokas menee kiltisti hännille. Vaate- ja kirjakauppojen kassoille jonotetaan sellaisissa karjakaukaloissa, samoin pankkeihin. Jonotussysteemiin tutustuu muuten heti lentokentällä, ja siihen on hyvä oppia. Vaatekaupassa varsinkin, jos karja-aitoja ei näy, on aina kohteliasta kysyä mitenpäin jono menee.
Elokuvalippujakin jonotetaan, aamuisin kaduilla seisovien kahvikärryjen antimia - mutta siinä se onkin. Muuten kaikki pitää saada heti ja nyt.  Kuitenkin etuilu ja ryysiminen on tuntematonta käytöstä.

      101836.jpg
                                                              Manhattania Brooklynista päin

        Perunat
    Perunat syödään aina kuorineen. Hienommassa paikassa niiden pinta saattaa olla öljyinen ja yrttinen, halvemmissa paikoissa (kuten Ikeassa) se kuuluisa lihapulla-annos on kahdeksan pientä punakuorista perunaa, lihapullia ja sakeaa ruskeaa kastiketta perunoiden päällä. Ei niitä kukaan kuori, ne syödään sellaisinaan. Olen kokeillut, mutta vaikka kuinka jauhaisi, jäävät kuoret sellaiseksi inhaksi möykyksi suuhun, joka on pakko saada välillä sylkäistyä pois. Onko amerikkaisilla erilainen purukalusto kuin meikäläisillä, tai suurempi nielu?
   
        Perunasose
    Perunasose on suosikkilisuketta, sitä saa melkein paikasta kuin paikasta. Yleensä se on sellaista jonka eurooppalaisetkin tuntevat, eli vaaleaa ja kuohkeaa. Mutta mitä kalliimpi ravintola, sitä klimppisempi muusi. Eikä ole tavatonta, että kuoretkin on jauhettu joukkoon. Hienouden huippu on ryyninen, kuiva ja kuoria pursuva perunasose - kas siitä näkee että se on aidosti käsintehty luonnollisista (ja siis kalliista ja hyvistä) raaka-aineista! Taikasana on "artisanal".

       Käsintehty
    Muuta käsintehtyä ei sitten arvostetakaan. Miksi ostaa amerikkaisen käsinvirkkaama myssy kahdellakympillä, kun saa kiinalaisen tuontituoteen vitosella? Koko maailman tuotteet ovat täällä saatavilla, ja vain hullu maksaa muusta. Kas koko maailmahan on vain sitä varten olemassa, että täällä olisi mahtavat valikoimat halpaa käsintehtyä ostettavaa. Pitäisikö niitä vielä jotenkin arvostaakin?

       101839.jpg
                                                                      
kansallispäivän rääppeitä

Ykkösosa löytyy muuten täältä