Vietin viime vuoden lähestulkoon käsityöpimennossa. Olin varannut mukaan puikkoja ja koukkuja ja ajatellut ostavani lankaa paikan päältä. Toisin kävi. Muutamat sukat kudoin olosuhteiden niin vaatiessa, mutta siihen se melkein jäikin. Nyt palasin kotiin oman lankavuoreni luokse, enkä ihan tiedä olenko innoissani vai kauhuissani. Innoissani, koska pidän käsitöistä, kauhuissani sillä lankaa tuntuu olevan paljon paljon enemmän kuin järjen mukaan ikinä tulen tarvitsemaan.

Kerranhan laskin, että jos kudon viisitoista kiloa vuodessa ja hankin samalla aktiivisesti lankoja, menee ainakin viisi vuotta saada kaikki käytettyä. Hyvän neulojan kuuluu tietenkin ajatella että lankavarasto on turva pahaa maailmaa vastaan, ja on kivaa kun on mistä ottaa kun inspis iskee. Onhan se toki näinkin. Viime vuosi jäi kuitenkin väliin, eli nyt pannaan puikot sauhuamaan!

Tapasimme Kokopäiväneulojan kanssa pitkästä aikaa - kiva oli resumeerata ja kutoa siinä samalla. Minä Dahliaa (jonka pitsiosuus kärsi vain aivan pikkiriikkisen), hän jotain niistä upeista luomuksistaan joiden nimiä ja lankoja aina jaksan ihmetellä ja ihastella.

sukat-normal.jpg

Olen joskus heikkona hetkenäni sanonut, ja täällä blogissakin maininnut, että unelmoin täydestä sukkalaatikosta. Mutta joku olikin pannut sen korvan taakse. Olin ihan mykistynyt kun sain tervetuliaisiksi kauniit sukat (joiden nimen ja langankin nimen unohdin välittömästi).

Mutta ihanat ne on, juuri sopivatkin. Pehmeää lankaa ja taidokkaat kuviot - katsokaa ja ihailkaa, menevät ihan kantapäähän asti.

sukat%20hjalassa-normal.jpg

Nyt on pian Juhannuskin jo ohi, ja ensi torstaina laskeudumme jälleen Keskiaikaan täällä Turussa. Se saa oman postauksensa varmaan huomenissa.