Viime postauksen kommenteissa sivuttiin hoikkuutta, tai ainakin vatsattomuutta. Yleensä nimittäin kuvaan vaatteeni (kieltämättä litteävatsaisen, ellei peräti vatsattoman) mallinuken päällä, koska en osaa ottaa itsestäni kuvaa, eikä Mieskään saa kunnon kuvaa aikaiseksi minusta. Ja kuitenkin olen sitä mieltä, että Naisella on Vatsa, Peppu ja Reidetkin. Harvassa on kuitenkin itsensä näköinen mallinukke. Eli mallinuken päällä kuvattu neule on vähän kuin kuvaisi sitä ihannevaratloisen mallin päällä.

En ymmärrä miten muut pystyvät kiemurtelemaan itsensä näkyviin peilistä niin, että vaatteetkin näyttää jonkinmoisilta. Kai se on myötäsyntyinen taito, tai osoitus erityisestä notkeudesta? Samaten katson kateellisena kaikkia poseerauskuvia, jotka on otettu bloginpitäjästä uusin neule yllään - sillä tämähän todistaa, että ainakin jonkun lähipiiriin kuuluu valokuvaustaitoisia yksilöitä. Höh, epistä.

Kun nyt uusin neuleeni valmistui, ajattelin, että olisi kiva vaihteeksi kuvata se itseni päällä, ei mallinuken. Ensin kokeilin ottaa peilin kautta muutaman kuvan, sitten Mies räpsi monta kymmentä. Harmittaa sanoa, että mitäs minä sanoin - niistä ei yksikään onnistunut. Milloin oli vaatteessa ryppyjä, milloin näkymä kaikin puolin epäedullinen tai vaate ei ollut pääosassa, milloin tausta sekainen... Ne siis hävitettiin kaikki. Ja sen jälkeen näyttivätkin jäljelle jääneet omat peilin kautta räpsityt otokseni suorastaan huippuvalokuvaajan tuotoksilta. 

Kaikkihan varmaan on nähnyt muotinäytöskuvia? Lantiottomat, peputtomat ja vatsattomat mallit onnistuvat lavakävelyn ansiosta näyttämään naisellisen kaarevilta. Salaisuus piilee ala- ja ylävartalon erillisessä kallistuskulmassa. Vaatteet laskeutuvat kauniisti, kun ei ole muotoja viemässä tilaa tai huomiota.  Kun ylävaralo ja alavartalo kallistuvat eri suuntiin ja sääretkin kiertävät puolelta toiselle, syntyy kuvitelma siitä, että vaatteiden alla olisi muodokkuutta. Ihmissilmää on helppo huijata.

Kas tässä oma huijaukseni. Olen onnistunut kääntämään itseni sellaiseen asentoon, että kameran tuomat kymmenen kiloa ovat maagisesti kadonneet ja minulle on ilmestynyt vyötärökin. Huomaattehan ylä- ja alaruumiin eri kulmat? Ylävartalo ja jalat osoittavat eteen, lantio oikealle. Vähemmästäkin on tehty taidetta. (Kuka muistaa muinaiset egyptiläiset ja heidän ruumiinasentonsa?) Onko enää väliä sillä, ettei puseron yksityiskohtia erota?

Lanka on Tilli Tomasin erikois-super-hyper-ihanuutta, jota viime vuodesta oli jäänyt neljä vyyhteä. Langan loputtua kesken puolasin kaksi säiettä konepuuvillaa ja yhden ohutta mustaa, ja jatkoin sillä.

Malli on 30-luvun suosikki, jota on kuitenkin modattu paljon. Hihojen ja miehustan yhtymäkohdassa lainasin kavennukset Adelheidilta, ja sitten kudoin yläkaarrokkeen Garter Yoke Cardin malliin. Loppu onkin sitten omaa itseäni, kurkistusaukkojakin tuli kaksi, ne ovat niin hauskoja. Ja nappeina Puputsin ranskanpastillit.

  • malli: sovellettu näitä kaikkia: 3-hour Sweater (vartalo), Garter Yoke Cardi (yläosa), Romanssi (hiha- ja miehustakavennukset)
  • lanka: Tilli Tomas Elsie (väri Athmosphere) 215g, oma sekoitus n. 70g
  • puikot: 4mm

Tällä hetkellä on kaksi isompaa valmistumassa, ja pienen virkkausprojektin onnistuin hukkaamaan bussiin tänään. Mur. Se oli omaa mallikehittelyäkin. Aamulla panen kännykän laulamaan ja alan metsästää virkkaushommeliani. Pitäkää peukkuja!

Ja ihan vain ilmoitusluontoisesti... Tämä kahjo meni ja ilmoittautui Kesäyön Hullutukseen. Pitää tehdä 26 omavalintaista työtä kahdessa kuukaudessa. Se ei ole se paha juttu. Paha juttu on se, että pitää aloittaa 1-26.6. päivittäin yksi uusi työ. En tiedä miten kestän sen, että töitä alkaa yhtäkkiä pinoontua. Kolme kerraallaan kun on yleensä se mun juttuni. Terästän itseäni muistelemalla viime vuotta, jolloin en antanut periksi kasaantuvusta töistä johtuvalle ahdistuksen tunteelle ja loppujen lopuksi tein tosi monta ihanaa ja käyttökelpoista juttua. Ehkäpä nytkin.