Sataa ja sataa! Olin jo ehtinyt pestä talvivaatteet ja panna ne arkkuun, kun ilmat  ottivat ja kylmenivät. Eilen perkasin tavaroita ja aloin erotella mukaanotettavaa ja kirppikselle päätyvää, ja siinä puuhassa tuli ihan hiki. Etenkin kun päätin että Pojan huone on kirppisaluetta ja muuttoon kelpaavat tavarat pääsee olohuoneeseen. Näiden välillä on matkaa sellaiset 20 metriä, joten kävelyä tuli harrastettua. Nyt kaikki on varmaan ihan läkähdyksissään kun kerron, että asumme vanhassa tehdasrakennuksessa, sellaisessa suureellisessa loftissa joita filmeissä vilahtelee. Vaan totuus on raadollisempi.

    Tämä on vanha lampunvarjotehdas. Tehdas menestyi ja muutti isompaan rakennukseen New Jerseyhin vuonna ´80. Silloin nämä nykyiset omistajat ostivat talon omaan käyttöönsä. Kaksi hulppeaa asuinkerrosta ja kolmannessa kerroksessa vuokralaiset. Vanhat puulattiat, tiiliseinät, suuret moniruutuiset ikkunat, jykevät ovet. Sellaista tehdasestetiikkaa. Piharakennus jäi silloin alkuperäiskuntoon ja he vuokrasivat sitä taiteilijoille työhuoneiksi, olipa siellä puusepänverstaskin. Piharakennuksessa oli lääniä, muttei muita mukavuuksia kuin viktoriaaninen kattoikkuna ja juokseva kylmä vesi.
                                        84277.jpg
                                     päärakennuksen edustaa lumimyrskyn jälkeen

    Sitten puuseppä lähti ja me hullut kuvittelimme saavamme tästä kivan paikan. Saisimme ostaa sen halvalla jos kunnostaisimme sen asuinkuntoon. Ja mehän kunnostimme. Saimme käyttöömme tiiliseinät ja maalattian. Erottelimme kolme makuuhuonetta, kaksi kylppäriä, ison olohuoneen, ruokahuoneen ja keittiön. Asensimme ikkunat, lattiat, lämmityksen, sähköt, uusimme viemäröinnin, laitoimme väliseinät ja väliseiniin ovet. Laitoimme sisäkaton. Työporukkaa oli meidän apuna kolmisen kuukautta ja sen ajan asuimme yhdessä rouvan makuuhuoneista. Työporukka pisti levyä muutaman huonon tiiliseinän peitteeksi (ja lisäähän se lämpöarvojakin), veti sähköt sekä viemärit, rakensi väliseinät, itse töidemme ohessa teimme loput.
    Mutta olivat sen verran löperiä porukkaa, etteivät tilkinneet huonon tiiliseinän ja katon välistä oravanmentävää aukkoa kun asensivat seinälevyt. Oravat olivat asuneet talossa sen ollessa tyhjillään ja jatkoivat elämäänsä normaaliin tapaan. Sisäkatossa rapisi. Siellä kaivettiin, siellä kisailtiin, perustettiin perhettä, riideltiin. Välillä oravanraadon makea haju täytti koko huushollin, mutta kas, kun oravat on kaupunkialueella rauhoitettuja, ei niille saa tehdä muuta kuin ottaa kiinni, ja sitten ne saa viedä jonnekin kauas. Senkin teimme jokusen kerran. Prospect Parkissa asustelee vieläkin muudan töpöhäntäinen orava jonka Mies kuljetti paikalle metrolla pahvilaatikkoon suljettuna. Muutamaan otteeseen tuli taloon ammattimainen oravanmetsästäjä. Mitään se ei auttanut; rako on varmaan hajumerkitty aikoja sitten ja kun pesä jää tyhjilleen joku uusi löytää sen ja asettuu taloksi.
    Viime vuonna oravat keksivät pitää ruokahuoneen nurkkaa latriininaan, ja vuoden kuluessa kattoon on tullut iso kellanruskea läiskä. Eikä siinä kaikki.
    Piharakennus liittyy päärakennukseen ja on yksikerroksinen. Näinollen päätalon toisen kerroksen huoneista pääsee meidän katolle. Talon isäntä on hieman dementoitunut ja päästää koiransa jaloittelemaan sinne. Kaikkihan arvaa ettei koiran terävät kynnet ja tasakaton tervapahvi ole hyvä yhdistelmä. Katosta sataa sisään monesta kohtaa. Rankkasade pitää ennakoida asettamalla ämpäreitä strategisiin paikkoihin. Viime kesänä en muistanut ja kotiin tullessa olohuoneen lattia lainehti.  (Tämä on kuin Aku Ankasta. Nyt vihdoin tajuan mistä sen kuvamaailma on peräisin.)
    Eikä omistajarouva tee mitään. Nyt varmaan mietitte, että kas, miksemme itse tee jotain, meidänhän tämä on. Nauraa partaansa. Rouvan finansseissa tapahtui huima notkaus alaspäin vähän sen jälkeen kun olimme muuttaneet sisään. Kas kas, hän olikin velkakuoleman partaalla, lainat piti rahoittaa uudelleen eikä talosta voinutkaan myydä osuuksia niin vain. Tässä eivät paperit ja sopimukset auttaneet, lakimiehet haastelivat keskenään tuloksetta. Näinollen me makselemme vuokraa talosta jonka itse rakensimme (no, saimmehan seinät ja maalattian). Ei meidän kuuluisi korjata oravaongelmaa, eikä meidän pitäisi siirrellä huonekaluja syrjään sateen tieltä.
    Me ollaan oltu muuttamassa tästä jo monta kertaa, mutta aina ollaan jääty. Mutta nyt! Mutta nyt! Vihdoinkin parempiin maisemiin ja kunnolla rakennettuun suomalaiseen taloon!
    Meidän ruokapöytä on sen viktoriaanisen lasitaivaan alla, ja se on mukavin paikka koko talossa. Illalla taivaalta hohkaa sinistä valoa, yöllä näkee kuun ja tähdet, nyt aamulla on valoisaa vaikka sataisikin. Sade ropsii kivasti. Kun tästä nousen, kanniskelen tavaroita eri huoneisiin keskipäivään asti, sitten teen itselleni voileivän ja keitän teetä ja istuudun hetkeksi lukemaan.
    Lukulampun alla on neulemaailmaan sijoittuva salapoliisiromaani. Arvaa mistä ostin - lankaputiikista. Kaikenlaista oheistuotetta sitä nykyään keksitäänkin!