Eipä juuri mitään. Kesä on ollut kaunis mutta jotensakin raskas. Tiedä mikä hulluus iski, kun kesän alussa päätin olla ostamatta kuukausilippua koko kesänä. Olen siis pyöräillyt kaupunkiin, 20 km ees-taas, säässä kuin säässä. Ja kun sanon säässä kuin säässä, tarkoitan siis järkyttävässä paahteessa ja hiki noruen. (Mutta sitten saakin illalla istahtaa hyvällä omallatunnolla sohvalle ja syödä kylmää lakritsijäätelöä ... )

Toki käsitöitäkin on tehty. Ne villaisimmat valmistuivat onneksi jo alkukesästä, nyt tässä lopettelen vielä paria projektia. Ilmoittauduin mukaan Kesäyön Hullutus-tempaukseen, kun viime vuotinen oli vielä niin kivassa muistissa. 26 työtä kahden kuukauden aikana - onneksi nuo kuukaudet ovat pian ummessa. Minulla on huonot pelihermot, ja yhdessä vaiheessa aloitettujen töiden pino alkoi tunkea uniinikin.

Nyt ollaan voiton puolella. Tässä muutamia makupaloja tämän kesän ajanvietosta:

Neulatyynyjä, sekä elegantin valkoista, että kirjavan värikylläistä. Ohjeet ravelrystä.

Kaksi uutta paksupohjakassiakin syntyi jämälangoista. Kahvat irrotin Yves Rocherin kesätarjouskassista, jonka ostin ihan vartavasten tähän tarkoitukseen.

Raparperihuivi eli Catherine Wheel Scarf. Tehty kahdesta pätkäkirjavasta sukkalangasta. Tuli ihan komian pituinen.

Ja jo traditioksi muodostunut syntymäpäivälahja itselleni. Viime vuonna tein yhden, joka kinuttiin joulun aikoihin muualle. Ajattelin, että jos teen nyt kaksi, jää niistä ainakin yksi jäljelle. Kummassakin on käytetty helmisilkkiä, mustan silkin kanssa on granaatteja, punaisessa kaiken maailman lasihelmiä, kristallia ja korallia.

vaaleankeltainen: lupiininlehdet,kellanruskea: sipuli, vaaleanvihreä: lupiininkukat, aprikoosit sävyt: krapin jälkiliemet

Kuvittele itsesi sadan vuoden takaiseen aikaan, suureen maakartanoon. Sara istuu aamiaispöydässä juomassa aamusuklaataan kun posti tuodaan. Papa syventyy heti lehteensä, Maman kirjeeseensä. Täti osaa niin hauskasti kirjoittaa uusia kuulumisia ja nyt hän perheineen viettää kesää Marienbadissa. Marienbadissa näkyy uusia wieniläismuoteja paljon ennen kuin ne ennättävät kaukaiseen Suomeen. Saran huudahdus katkaisee aamiaispöydässä vallitsevan miellyttävän hiljaisuuden.

- Maman, Pukkilan kartanossa pidetään tanssiaiset! Mimi lähetti kutsun meille kaikille. Voi, Maman, minulla ei ole pukua. Kaikki ovat jo nähneet kyyhkysensinisen silkkileninkini, ja musliinipuvussa on tahra.

Mama nostaa päätään kirjeestään. -Lapsikulta, ei toki uutta silkkileninkiä tällaisin maalaistanssiaisiin. Eikä uutta pukua, Täti tuo wieniläismalleja ja kankaitakin mukanaan, teetämme sitten kaupungissa sinulle talveksi jotain uutta. Musliinipuku on täysin sopiva tällaiseen tilaisuuteen.

Onnellisen neuvottelun tuloksena päätetään musliinipukua muodistaa hieman. Tahraa peittämään ommellaan lemmikinsinistä pitsiä, ja Maman kaivaa kätköistään helmenharmaata ohutta silkkivillalankaa pitkiä tanssiaiskäsineitä varten. Mallia otetaan muotilehdistä. Kun käsineet ovat valmiit, lainaa Maman vielä sinistä viuhkaansa ja Sara on valmis.

• malli: Fair Lady #2478 (rav)
• lanka: Wetterhoff Sivilla, 56g
• 1.75mm virkkuukoukku
• 8 helmiäisnappia

Mallia ei käytetty sinällään, vaan katsoin siitä lähinnä tekotavan. Silmukoiden määrä piti tietenkin soveltaa paksummalle langalle, ohjeessa oli käytetty tavallista virkkuulankaa. Aloitin virkkauksen ranteesta ja virkkasin ensin kämmenen ja sormet. Sitten palasin ranteeseen ja virkkasin leventäen vartta aina kyynärtaipeeseen saakka. Ranteen kohdalle jäi aukko. Aukko on tarpeellinen, ovathan hansikkaat erittäin tyköistuvat. Ompelin siihen neljä pientä helmiäisnappia, nappilenkit on virkattu.

Hansikkaat tehtiin "vanhanajan" pukujuhlia varten, joissa ei vaadita historiallista tarkkuutta. Pukuvaatimuskin on väljä, mikä tahansa 1770 - 1910 kelpaa. Luultavasti tanssiaisiin mennään kuitenkin 1800-l lopun asussa, Kuvausrekvisiittana on Berliinissä ilmestyneen Die Wochen sidottu vuosikerta vuodelta 1906 sekä Japanista viime vuonna lahjaksi saatu silkkiviuhka.

Hansikkaita oli kiva virkata. Kirjasin ylös oman ohjeeni, alkuperäisohjeesta käytin loppujen lopuksi vain pistot. Nyt tekisi mieli kehitellä ohje joitain muita pistoja käyttäen. Tämmöisiä pitkiä sormettomia voisin kuvitella käyttäväni kyllä vaikka heti, kaupungilla, tavallisena arkipäivänä.

Viime postauksen kommenteissa sivuttiin hoikkuutta, tai ainakin vatsattomuutta. Yleensä nimittäin kuvaan vaatteeni (kieltämättä litteävatsaisen, ellei peräti vatsattoman) mallinuken päällä, koska en osaa ottaa itsestäni kuvaa, eikä Mieskään saa kunnon kuvaa aikaiseksi minusta. Ja kuitenkin olen sitä mieltä, että Naisella on Vatsa, Peppu ja Reidetkin. Harvassa on kuitenkin itsensä näköinen mallinukke. Eli mallinuken päällä kuvattu neule on vähän kuin kuvaisi sitä ihannevaratloisen mallin päällä.

En ymmärrä miten muut pystyvät kiemurtelemaan itsensä näkyviin peilistä niin, että vaatteetkin näyttää jonkinmoisilta. Kai se on myötäsyntyinen taito, tai osoitus erityisestä notkeudesta? Samaten katson kateellisena kaikkia poseerauskuvia, jotka on otettu bloginpitäjästä uusin neule yllään - sillä tämähän todistaa, että ainakin jonkun lähipiiriin kuuluu valokuvaustaitoisia yksilöitä. Höh, epistä.

Kun nyt uusin neuleeni valmistui, ajattelin, että olisi kiva vaihteeksi kuvata se itseni päällä, ei mallinuken. Ensin kokeilin ottaa peilin kautta muutaman kuvan, sitten Mies räpsi monta kymmentä. Harmittaa sanoa, että mitäs minä sanoin - niistä ei yksikään onnistunut. Milloin oli vaatteessa ryppyjä, milloin näkymä kaikin puolin epäedullinen tai vaate ei ollut pääosassa, milloin tausta sekainen... Ne siis hävitettiin kaikki. Ja sen jälkeen näyttivätkin jäljelle jääneet omat peilin kautta räpsityt otokseni suorastaan huippuvalokuvaajan tuotoksilta. 

Kaikkihan varmaan on nähnyt muotinäytöskuvia? Lantiottomat, peputtomat ja vatsattomat mallit onnistuvat lavakävelyn ansiosta näyttämään naisellisen kaarevilta. Salaisuus piilee ala- ja ylävartalon erillisessä kallistuskulmassa. Vaatteet laskeutuvat kauniisti, kun ei ole muotoja viemässä tilaa tai huomiota.  Kun ylävaralo ja alavartalo kallistuvat eri suuntiin ja sääretkin kiertävät puolelta toiselle, syntyy kuvitelma siitä, että vaatteiden alla olisi muodokkuutta. Ihmissilmää on helppo huijata.

Kas tässä oma huijaukseni. Olen onnistunut kääntämään itseni sellaiseen asentoon, että kameran tuomat kymmenen kiloa ovat maagisesti kadonneet ja minulle on ilmestynyt vyötärökin. Huomaattehan ylä- ja alaruumiin eri kulmat? Ylävartalo ja jalat osoittavat eteen, lantio oikealle. Vähemmästäkin on tehty taidetta. (Kuka muistaa muinaiset egyptiläiset ja heidän ruumiinasentonsa?) Onko enää väliä sillä, ettei puseron yksityiskohtia erota?

Lanka on Tilli Tomasin erikois-super-hyper-ihanuutta, jota viime vuodesta oli jäänyt neljä vyyhteä. Langan loputtua kesken puolasin kaksi säiettä konepuuvillaa ja yhden ohutta mustaa, ja jatkoin sillä.

Malli on 30-luvun suosikki, jota on kuitenkin modattu paljon. Hihojen ja miehustan yhtymäkohdassa lainasin kavennukset Adelheidilta, ja sitten kudoin yläkaarrokkeen Garter Yoke Cardin malliin. Loppu onkin sitten omaa itseäni, kurkistusaukkojakin tuli kaksi, ne ovat niin hauskoja. Ja nappeina Puputsin ranskanpastillit.

• malli: sovellettu näitä kaikkia: 3-hour Sweater (vartalo), Garter Yoke Cardi (yläosa), Romanssi (hiha- ja miehustakavennukset)
• lanka: Tilli Tomas Elsie (väri Athmosphere) 215g, oma sekoitus n. 70g
• puikot: 4mm

Tällä hetkellä on kaksi isompaa valmistumassa, ja pienen virkkausprojektin onnistuin hukkaamaan bussiin tänään. Mur. Se oli omaa mallikehittelyäkin. Aamulla panen kännykän laulamaan ja alan metsästää virkkaushommeliani. Pitäkää peukkuja!

Ja ihan vain ilmoitusluontoisesti... Tämä kahjo meni ja ilmoittautui Kesäyön Hullutukseen. Pitää tehdä 26 omavalintaista työtä kahdessa kuukaudessa. Se ei ole se paha juttu. Paha juttu on se, että pitää aloittaa 1-26.6. päivittäin yksi uusi työ. En tiedä miten kestän sen, että töitä alkaa yhtäkkiä pinoontua. Kolme kerraallaan kun on yleensä se mun juttuni. Terästän itseäni muistelemalla viime vuotta, jolloin en antanut periksi kasaantuvusta töistä johtuvalle ahdistuksen tunteelle ja loppujen lopuksi tein tosi monta ihanaa ja käyttökelpoista juttua. Ehkäpä nytkin.

Salaperäinen virkkausprojekti, josta muutama postaus sitten vilauttelin hieman pintaa, valmistui. Se on hame!

Olen jo vuoden fanittanut tätä hametta ihan täysillä, en vain ole rohjennut aloittaa. Virkkaustaitoni ovat aika vaatimattomat. Mutta kun maaliskuussa sain onnistumisen elämyksen tehdessäni Paksupohjakassia pelkän brazialialaisen you tube-videon perusteella, ajattelin nyt että jospa aika olisi kypsä... Ja katso, sehän oli.

Nyt myönnän kiltisti, että aika harvoin ostan erikseen ohjeita. Jos minulla ei ole lehteä tai kirjaa, teen yleensä kuvan perusteella. Niin tein nytkin. (ravelrystä kuva löytyy täältä, ja kirjan saa Amazonista. Hameen ohje on yksivärisenä ostettavissa täältä.)

Omastani tein 65cm pitkän ja sopivan leveän. Hame virkataan sivusuunnassa. Joka kerroksella vuorottelevat kiinteät ja pylväät, ja aaltokuvio muodstuu kiinteiden, puolipylväiden, pylväiden ja kaksoispylväiden vaihtelusta. Helmaosasta tulee itsellään leveä, vyötäröosasta kapea, eikä tarvitse tehdä lyhennettyjä kerroksia niinkuin neuloessa. Siinä mielessä virkkaus on aika nerokasta.

• SYVIÄ VESIÄ- hame
• malli: Peacock Skirt, Dora Ohrenstein
  
• lanka: Yksi säie puuvillaa (ruskea 150g, sininen 50g, tummansininen 150g, vaaleanliila 50g, metsänvihreä 50g), kolme säiettä ohutta konelankaa (lila, taupe, sininen), jotta värien jyrkät kontrastit tasoittuisivat. Menekki yhteensä n. 680g
• Koukku 4.5mm
• Tehty ajalla 16.4. - 9.5.

Minusta hameen pinta muistuttaa aallokkoa, siksi nimi Syvät vedet. Niinpä ilmoitan sen Virkkausringin meneillään olevaan Teemasana-kampanjaan.

Suosittlen muuten virkkauksen nettilehteä, Crochet Insider. Olen tavannut lehden julkaisijan Dora Ohrensteinin Nykissä asuessani. Hän on hauskalla tavalla kokeileva ja erittäin ammattitaitoinen ja todella luova. Nettilehti on virkistävän monipuolinen ja haastavakin.

Edit: Tässä vielä kuvaa käyttämistäni langoista:

konelangat taustalla, edessä puuvillat. (Mustaa ei loppujen lopuksi käytetty). Ja tällaisiksi langat muuttuivat kun ne kerittiin yhteen:

Edellisessä postauksessahan taisin mainita, että aika usein olisi käyttöä jollekin siistille selitykselle. Kun samassa taloudessa elävät jemmaamiseen taipuvainen Orava (josta ikävä kyllä löytyy Hamsterinkin piirteitä)  sekä suruton Askeetti, ei voi välttyä maailmojen ja tottumusten yhteentörmäykseltä.

Selitystä kaipaavat mm. tällaiset seikat:

• Miksi kerätään sipulinkuoria? Miksi avokadon kivet ja tyhjät kuoret saavat käpristyä keittiön ikkunalaudalla? Ja minkä ihmeen takia voikukanjuuria ei heitetä kompostiin vaan pannaan kuivamaan pihakivelle?
• Miksi olohuoneessa on kaksi rukkia (ja yläkerrassa kolme), kun vain yhdellä voi kerrallaan tehdä hommia?
• Miksi olohuoneen ikkunalautaa koristaa piikkejä (=sukkapuikkoja) kasvava purkki? Ja ruokapöydällä majailee keskeneräinen työ? Niinkuin muuten sohvannurkassakin. Ja käsilaukussa. Ja joskus nojatuolissakin...

Kun asiasyyt selitetään (kuoret, kivet ja juuret tulevat värjäykseen, eri neuletyöt vaativat erilaista tarkkaavaisuutta), ei tarvitse pitkään aikaan olla huolissaan. Kuoria pannaan kiltisti talteen ja tuodaan lahjaksi ruokakaupastakin (söpöä), avokadon kivet ja voikukan juuret saavat rauhassa kuivua niille varatuilla paikoillaan. Mutta mitä kauemmin keräily jatkuu ilman näkyvää muuta toimintaa, sitä kireämmäksi käy ilmapiiri. Sitten ovatkin sipulinkuoripussit jo tiellä, ja koppurat avokadonkuoret tukkivat keittiön ikkunalaudan. Oi joi! Nyt on hyvät syyt tarpeen. (Oikeastihan kysymys on pelkästä ryhtymisestä... Jos tekisin kaiken heti, en tarvitsisi syitä lainkaan.)

Minun repertuaarini on aika rajoitettu. Ihan kohta ja Ensi viikolla, sekä Heti seuraavana vapaapäivänä ovat ne tavallisimmat. Mutta kun viikot ja vapaapäivät kuluvat, tarvitaan jotain järeämpää. Yleensä vetoan kiireisiin, menneisiin ja tuleviin. Jos se ei pure, saatan maalata herkän kuvan upeista väreistä, jotka uinuvat vaatimattoman, jopa luotaantyöntävän ulkokuoren alla. Kun ongelmaksi tulee tilankäyttö, siirtelen Askeetin herkkää silmää kiusaavia pussukoita tai esineitä toiseen paikkaan. (Valitettavasti usein pois omistakin silmistä, mikä viivyttää niihin tarttumista entisestään.) 

Näin siis täällä. Entäpä teillä? Olisi kiva kuulla omista kokemuksistanne!

Mitä tulee, kun yhdistetään varttikilo kolme vuotta säilöttyjä sipulinkuoria, 10 litraa vettä ja puolisen kiloa villatopsia?

Psykedeelisen keltaista villaa!

Resepti:

Otetaan huolella kerätyt ja useamman vuoden säilössä olleet sipulinkuoret esille. Ne samat, joista Mies aina huokailee ulkoeteisen kaappin katsoessaan.

Pannaan ne likoon yön ajaksi, kun seuraavana päivänä on vapaapäivä. Vältetään kiusausta vastata purevasti Miehen kommentteihin.

Aamulla odotetaan kunnes Mies lähtee työhön. Keitetään kuoria tunti. Samaan aikaan puretetaan villatopsi alunavedessä, 15% alunaa painoa kohti. Kun koko talo alkaa haista ranskalaiselta sipulikeitolta otetaan hiukopalaksi hieman voitaleipää. Suklaakin käy.

Mömmö ja mehu eristetään toisistaan. Mömmö pannaan ulkoeteiseen odottamaan päivää parempaa (s.o. mahd jälkivärjäystä). Mietitään sopivia vastauksia Miehen vääjäämättömiin kommentteihin hänen palatessaan töistä.

Mehuun lykätään puretetut villat, keitetään kunnes vesi kiehuu, sitten annetaan lillua liemessä kunnes vesi on jäähtynyt. Liemikattila jää hellalle yön ajaksi. Aamulla villat huuhdotaan, ja pannaan tuoreeseen veteen kiehumaan etikan kanssa. (Liemet otetaan talteen mahd. jälkikäyttöä varten. Tässä vaiheessa on hyvää aikaa laajentaa kommenttirepertuaariaan.)

Runsaan huuhtomisen jälkeen villat ripustetaan kuivamaan. Varustaudutaan aurinkolaseilla, sillä keltainen väri on suorastaan ylimaalisen kirkas. Periaatteessa ei tykätä keltaisesta, mutta rakastutaan tähän keltaiseen.

Yea baby, this is Psychedelic Onion! Puodissa pian.

Ps. Mikä vanhoja rouvia vaivaa? Hoivavietti? Vanhat tavat? Olin kahvilla, pöytä notkui ja kaikkea piti maistaa. Kaikki oli tietysti hyvää, mutta vähempikin olisi kelvannut. (Röyh) Nyt illallinen jää pakosti väliin, siinä satsissa oli enemmän sisältöä kuin mitä yleensä näen viikonkaan aikana.

Ooh-la-laa! Vaalea ohut lyhythihainen alpakkavillis valmistui sopivasti kevään kynnyksellä. Se sopii kivasti kaikkiin hameisiini, etenkin uuden mustavalkoisen seuraksi, ja tietysti käy farkkujenkin kanssa.

Huomaathan kivat ribbaukset! Ihastuin niihin ja lyhyisiin hihoihin, ne ovat mielstäni tämän neuleen juju.

En ollut suunnitellut nappiasiaa etukäteen lainkaan, joten Puputsin Puodin lahjakorttivoitto tuli kuin tilauksesta. Ihastuin ensi näkemältä näihin herkullisiin raidallisiin nappeihin. Olkoonkin, että postasin kuvan eilen, pakko postata uudelleen. Napit ovat niin ihanat. (Vihreä oli yllätysnappi.)

Ja tällaiselta näyttää jakku: (huomaa uusi hame joka pilkottaa neuleen alta)

• malli: Drops 111-35, koko M
• lanka: Drops alpakka, 3.5mm puikot, menekki 225g
• modasin ohjetta ja tein ribbaukset 3o-2n

Lanka oli hyvinmarinoitua Dropsin alpakkaa, ja menekki käsittämättömät 225g. Eikä edes 225, vaan peräti 223g jos tarkkoja ollaan. (Tällä vauhdilla en pääse ikinä eroon stashistäni.)

Kudoin toista kertaa Dropsin villatakkia, ja nyt on pakko todeta, että heidän ohjeissa on olkalinja kovin reilu, isompi ainakin kuin minun omani. Vaikkei minullakaan suinkaan mitkään luihut hartiat ole. Takit istuvat  muuten sopivasti, ellei peräti niukasti, mutta hartiat törröttävät vähän siihen malliin kuin kaipailisivat sisälleen toppauksia. Ja niitähän en neuleeseen pane, muistan vielä 80/90-luvun. (Ugh)

Toinen ikävä asia oli ylimmäisen napinläven korkeus. Päätin jättää napin paikoilleen, sillä kovin harvoin pidän takkia kuitenkaan kiinni. Mutta kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen. Lyhyet hihat on ihanat! Ja napit - mainitsinko jo napit? - ne ovat piste iin päällä.

 Ääks, nyt tulee kaikenlaista päivitystä. Liian paljolla en tarkoita lankoja (no, niitäkin), vaan ylipäätänsä sitä kaikkea mitä päivittäin tapahtuu. Mikään neulontaprosessi ei ole minulla virtaviivainen pisteestä a pisteeseen ö, vaan polveilee ja mutkittelee minne sun sattuu. Edellisen postauksen valkoinen neule on jo valmistunut. Olosuhteiden (lue: myöhäisen kotiintuloajan ja sateisen sään) takia siitä ei tänään enää saa kivaa kuvaa, joten dokumentointi jäänee viikon lopulle. Neuleeseen on nyt lisätty näitä ...

... kuvitelkaa mielessänne ...

Eilinen kehruukurssi oli oikein hauska. Kahdessa tunnissa ei kenestäkään tehdä mestarikehrääjää, mutta aika nopeasti se alkoi sentään sujumaan.

Kurssilla joku kysyi pystyykö kehrääjän tunnistamaan langoistaan. Toisin sanoen onko jokaisella oma kehräyskäsialansa? Väittäisinpä että on. Näillä vasta-alkajilla on ainakin erottuvat ääripäät, yksi kehrää ohuenohutta, yksi paksua ja persoonallista, ja useimmat sitten siltä väliltä. Itse kehräsin pitkään aika paksua, puolen vuoden kuluttua lanka alkoi oheta, ja nykyisin saan oikeasti nähdä vaivaa saadakseni aikaan paksua lankaa.

Seuraava kurssi on ensi viikolla, ilmoittautua voi suoraan Lankabaariin. Käytössä on rukki, värttinät, kehruumylly ja karstat, sekä tajuton määrä erilaista kuitua joten pääsee kokeilemaan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Joku mainitsi tuovansa kissankarvaa, toinen langanpätkiä - odotettavissa on siis hauska ilta.

Kävin Raumalla, ja osuin paikalliseen nappikauppaan. Siellä myytiin vintagelankoja, ja tein ihania löytöjä yhdeksällä eurolla:

(köh, kuka sanoi että hankintojen kanssa on oltava maltillinen?)

Taannoin valitin meidän perhosongelmista. Perhosia on esiitynyt vielä kahdesti siivouksen jälkeen. Kummallakin kerralla vedin pultit,. Näin jo sieluni silmin meidän huushollimme hitchcockilaisen kauhuskenaarion näyttämönä, tiedättehän, perhosia vain lintujen sijaan. Onneksi asia selvisi. Ne majailivat meidän halkokorissa. Kyse ei siis ollut mistään pahantahtoisista villasyöpöistä, vaan ihan harmittomista yököistä. Tarkkaa lajia en tietenkään tiedä, mutta biologit joukossanne ehkä tunnistavat perin sentin mittaiset halkopinossa majailevat ruskeasiipiset otukset, jotka lehahtavat iltaisin esiin. 

Halkokori on pesty, eikä onneksi tarvitse enää lämmittääkään joka päivä. Joten eiköhän se ole sen jutun loppu.

Neuleita tehdään täällä normaalia tahtia, mutta toistaiseksi ei ole kuin keskeneräisiä viilautettavia. 

Toisaalta jotain valkoista ja toisaalta jotain virtaavaa...

Mutta kun viime kuunkaan neulomuksia ei ole esitelty vielä...

Tein jälleen kerran ihanan ja istuvan boleron/hihattimen/lyhyen jakun. Samanlaisen kudoin viime kesänä käsinkehrätystä langasta. Hiukan hävettää tunnustaa, etten ole oikeastaan käyttänyt sitä juuri lainkaan - ehkäpä se on ollut kerran päällä? Varmaa syytä en tiedä, mutta luultavasti en ole keksinyt mitä pitäisin sen alla tai kanssa. Talvella on muutenkin käytössä koko villatakkiarsenaali (meillä on kamalan kylmä), ja kesällä ei lyhyttä mutta lämmintä villajakkua oikein tarvitse.

Tällä kertaa ymmärsin ohjeen jo ensi lukemalta (toisin kuin viimeksi), mutta kutominen oli jotenkin vielä tylsempää. Noh, arvaahan sen kun kolmesataa silmukkaa kiertää puuduttavaa kehäänsä parinkymmenen kerroksen ajan. Lankana oli pettävän kaunis villa-silkkitweed. Siis ihanaa pidettävää, mutta katalaa kudottavaa. Etusormeeni hankautui langasta ura, joka syveni ja syveni ja oli lopulta kunnon haava. Langan vyötteisiin kannattaisi varmaan laittaa maininta "neulo tätä lankaa omalla vastuulla"!

• ohje: Textured Shrug (Stefanie Japel) ohje linkitetty viime kesän postauksessa
• lanka: Gricnasco Tango, 200g, puikot 4mm

Mutta totean saman kuin ennenkin, että tämä malli on upea ja sen kutominen kannattaa! Vaikka verissä sormin :-)

Edit: Viime viikon suursiivouksen jälkeen yöperhosia havaitiin jälleen tiistaina. Silloin lankakorini olivat vielä ulkona rappusilla tuulettumassa - eli langoissa ne eivät ainakaan olleet majailleet. Tiistain jälkeen ei ole uusia havaintoja tehty. Ihanaa. On jotenkin luonnotonta että sisällä lentää isoja perhosia viikko toisensa jälkeen.

Helmikuussa huomasin kaarnanruskean perhosen olohuoneen ikkunalaudalla. Annoin sen olla, jotenkin näin siinä lupauksen keväästä. Sitten perhosia oli kaksi, ja kohta ne alkoivat lentää. Viikon kuluttua Mies hermostui ja rupesi listimään niitä. Hetkeksi ne katosivat. Sitten saimmekin huomata, että ne olivat kotiutuneet meille; kun yhden listi illalla, lenteli toinen seuraavana iltana. Ja kun se oli saatu pois päiviltä, jatkui kierros alusta uudestaan. Ja uudestaan. Kunnes niitä oli jo kaksi joka ilta.

Tänään saimme Kohtauksen, ja kannoimme kaikki tavarat pihalle, lankakorit, kukat, matot ja huonekalut. Käänsimme sohvat ylösalaisin ja imuroimme ne joka puolelta. Nostimme joka ikisen taulun seinältä ja kurkistimme niiden taakse, ja saivat kirjatkin hyllyssä kyytiä, ties mitä niiden taakse pimeään ihanaan pölyyn olisi saattanut majoittua.

Emme nähneet yhtään ainoaa koteloa, perhostakaan ei lehahtanut vastaan. Lankakorit ja kukat saivat jäädä vielä yöksi ulos. Illalla kävimme ulkona vilvoittelemassa saunan jäljiltä - no eikös kolme yökköä kisaillut verannan ikkunalla. Ne kehvelit! Toivon totisesti etteivät ne ole eläneet mun langoissani (yök).

Tein itselleni yönutun jo toista kertaa samalla ohjeella, kas kun olin onnistunut pienentämään edellisen pesussa. Lanka on kauan hellimääni laventelinsinistä angorasekoitetta.  Yönuttu on kovin mummomainen käsite, mutta ah niin tarpeellinen, jos asuu kylmässä puutalossa ja kärsii hartiasärystä kuten allekirjoittanut. Joskus tuntuu, että lakanat jäähtyvät päivän aikana nolla-asteisiksi, sillä kun hyppään sänkyyn, tulee minun yhtäkkiä kovin kylmä.

• malli: Knittystä vuodelta kivi ja kanto, olisiko 2005?
• lanka: Elsebeth Lavold Designer's Choice Angora, puikot 6mm
• tarkemmat speksit ravelrystä (juligirl)

Hyvää yötä! Tämä yökkö painuu nyt pehkuihin. Ja niin muuten, olohuoneessa ei lennä enää mikään, ei edes pöly.

Hiihtojakku valmistui parahiksi kun lumet on jo lähes sulaneet, mitä nyt varjopaikoissa on muutama harmaa keko. Toisaalta on hyvä olla mistä ottaa. Tämä on valmiina käyttöön heti kun ilmat jälleen kylmenevät, - joka ei toivottavasti ole nyt vaan vasta puolen vuoden kuluttua!

• Ski Jacket, malli Veronik Avery
• puikot 5, lanka Natural Sensation villa-angora, 130m/50g, menekki n. 350g

 Malli oli hyvin kirjoitettu ja helppoa neulottavaa, mutta koot tökkivät. Tein suurimmat hihat keskikokoiseen vartaloon ja vieläkin ne on liian knaftit. Tein hihoista pidemmätkin kuin ohjeessa, mutta ne ovat pikemminkin kolmeneljännespituutta.

Lanka on sen sijaan ihanaa kudottavaa. Näkyyhän kuvassa pupulangan parhaus? Langat ovat varastoni nestoreita, taitavat olla nelisen vuotta vanhoja. Vihdoin raaskin kutoa nekin pois. Paitsi paitsi ... lanka oli aivan liian riittoisaa. Valmiin villatakin paino on kertakaikkiaan hämmentävää: 350g. Eihän se paina mitään! 

Vihreä lnaka ei ole samaa lankaa kuin muut. Tulen luultavasti katumaan tätä myöhemmin, ehkäpä pesuvaiheessa kun se ehkä käyttäytyy eri lailla kuin pupulangat. En vain tykännyt pupulangan vihreästä - jep, sellainenkin kerä on jemmassa.

Napit vintage-varastostani. Kuinka sattuivatkaan olemaan juuri samaa punaista kuin kuviolankakin!

Miehen suusta olet kuuleva totuuden. Eikös se näin mennyt? Esittelin tohkeissani neuletta Miehelle.

- Onpas vanhanaikainen", hän totesi ihmeissään.

- Eipäs kun retro, oikaisin.

Niinpä. Mielipiteitä on yhtä monta kuin katsojia.

Viime kuussa totuin siihen, että tuli nopeasti valmista ja uutta pullahteli puikolta tiuhaan tahtiin. Se oli niin kivaa! Onneksi tahti jatkuu, vaikkakin tietysti hieman hitaammin. Tällä hetkellä on vain yksi projekti työn alla. 

Toissavuoden kirja-alesta hankin Veronik Averyn kirja Classic Knits. Siinä on useampia kivoja ohjeita, mutta tämä Ski Jacket on ensimmäinen joka pääsee puikoille. Sei onkin ollut kuolauslistalla jo vuoden. Viime vuonna en ehtinyt toteuttaa sitä hamsterikuussa, enkä tänäkään vuonna kun innostuin virkkailemaan kaikenlaista, ei-listalla-ollutta.

Langat on marinoituneet nelisen vuotta, ostin ne "entisessä elämässäni" Brooklynista. Lanka on nimeltään Natural Sensation, mukava sekoitus villaa, angoraa ja nailonia, ja ilokseni tämä on vihdoinkin listattu ravelryyn. Sain päivitettyä lankavarastoni siltä osin. Se on aivan ihanaa kudottavaa, kuohkeaa ja kevyttä, mutta samalla pinnasta tulee mukavan tiivis. Tätä kun hieman pesee, niin pinnan luulisi huopuvan peräti ilmatiiviiksi. Kuvassa on hihat jo puikoilla, vartalo-osa on valmis kainaloihin saakka. 

Hamsterikuussa säästin kaikki päättelylankojen jämät. Eipä niilläkään luulisi käyttöä olevan. Ai eikö? Meinaan nimittäin tehdä niistä hauskaa lankaa, karstailen ne villan sekaan ja kehrään värikästä efektilankaa. Joka sitten muistuttaa minua kivoista menneistä projekteista, Vähän kuin entisajan räsymatot vanhoista vaatteista.

Tästä lähdettiin. Minulla oli pussillinen langanloppuja, ja ne olisivatkin varmaan jääneet uinumaan ongelmajätteenä kaapin pohjalle, ellen olisi törmännyt Fat Bottom Bag'iin.

Se syntyy tosi nopeasti puolipylväillä. Ohje on helppo, pohjaa levennetään jännästi keskeltä, ja se on selitetty videolla täällä. Aika pian alkaa tajuta, että sinko pontus meinaa viittä silmukkaa, tämä lausahdus toistuu videolla tosi usein. Kieli on mitä on (veikkaisin Brasilian portugalia), mutta kuvathan puhuvat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, ja liikkuvat kuvat sitäkin enemmän.

Otin langat kolminkertaisina, yritin saada sävyiltään sopivat päällekkäin, jottei kassista tulisi liian levotonta. Heh, kirjava se on nytkin, mutta ehkä hallitusti kirjava? Pituutta on sellainen 70cm, leveyttä keskikohdalla reilut 40cm.

Virkattu pinta oli reikäinen, ja löysin onneksi hyvän vuorausohjeen. Vuori ommellaan kassiin jo tässä vaiheessa. Yleensä en hirveästi tykkää näistä viimeistelyhommista, ja kaikenlainen ompeleminen kauhistuttaa. Mutta kuulkaa, tämä olikin helppoa! Kaksi kassia virkattu, vuorattu, viimeistelty ja valmiina parissa päivässä!

Kun vuori oli paikoillaan, viimeistelin kassin, eli virkkasin siihen yläreunan. Samalla kaareva reuna laskostui, ja juuri nämä laskokset antavat kassille tilavuutta.

Kassiin on pantu kuusi kerää lankaa, ja näyttäisi siltä että se imaisisi toisen mokoman:

Loput langat järjestin pikku nysviin värien mukaan, ja yhdistin niihin lisäksi neljä säiettä ohuita konelankoja, sekä yhden paljettilangan. (Näkyykö?) Alussa oli hieman vähemmän silmukoita, lisäyksiäkin oli vähemmän, ja niin kassista tuli pienempi. Vuorasin sen satiinilla. Sekin alkoi tuntua jo rutiinilta, vaikka satiini onkin kamalaa ommeltavaa.

Nyt olen päässyt niiden makuun niin, että suunnittelen jo seuraavaa (farkkulankaa ja ohueksi kuteeksi leikatut farkkuni) Ja sitä seuraavaa (ihan yksiväristä). Ja... ja... ja...