Lea ja Ninni ovat viime päivinä käsitelleet värejä. Jätin heidän kirjoituksiinsa kommenttini, mutta aihe on sen verran kiinnostava, että sen pohtimista on pakko jatkaa.
Itse erottaisin muotivärit ja omat värit.
Muotiväreistä voisi puhua vaikka kuinka kauan, vaikka joidenkin mielestä ne saattavat olla läpihuutojuttu. Niitä tulee kauppoihin kaksi kertaa vuodessa, ja vähän ajan kuluttua ne alkavat näyttää vanhoilta. 90-luvun alussa osallistuin Pariisissa kuosimessuille - kyllä, sellaisiakin on! Piirsin painokankaita siihen aikaan eräälle itävaltalaiselle studiolle, ja pääsin mukaan haistelemaan "suuren maailman" tuulia.
Messut oli sinänsä elämys, niin paljon toinen toistaan kauniimpia piirustuksia olen harvoin nähnyt yksien seinien sisällä, - mutta järisyttävin siellä oppimani asia liittyi väreihin: väriteollisuuden johtajat kokoontuvat kuulemma kerran vuodessa ja päättävät mitä värejä he aikovat valmistaa. Sitten he antavat listansa langanvalmistajille, jotka värjäävät langat ja tarjoavat materiaalinsa kankaanvalmistajille, jotka taas vuorostaan myyvät kankaansa muotisuunnitelijoiden käyttöön, jotka valmistavat vaatteet, joita sitten tulee tavarataloihin vain n. kolmisen vuotta värikemistien kokouksen jälkeen.
Mikä tarkoittaa, että muoti on vanhaa jo syntyessään. Tämä ainakin asettaa muodin oikut oikeaan arvoasemaansa: niitä ei kannata ottaa vakavasti.
Mitä useimmat meistä eivät otakaan. Hyvä hyvä! Muodin vaihtelut kannattaakin ottaa haasteena, tai inspiraationa, sellaisena jonka voi toteuttaa itsensä kohdalla, tai sitten jättää toteuttamatta. Eikä missään nimessä kannata pitää huonoa omaatuntoa siitä ettei juuri nyt välitä "muoti"väreistä.
Ninni viittaa lokissaan syyskuun yhdennentoista tapahtumiin, ja arvelee että aggression kokemat ihmiset eivät jaksa käyttää agressiivisia värejä, kuten punaista ja oranssia ja kirkkaankeltaista.
Vastasinkin jo hänelle, että oma kokemukseni on päinvastainen. Asuin täällä Nykissä jo silloin iskun aikaan, ja milloinkaan en ole myynyt niin paljon punasävyisiä huiveja ja vaatteita kuin iskua seuraavana vuonna. Minusta tuntuikin, että ihmiset halusivat lohduttaa itseään jollain lämminsävyisellä, ja onhan punainen lohdullinenkin väri. Talvellakin valitaan juuri punaista harmautta ja pimeyttä piristämään.
Lämpimien värien jälkeen täällä siirryttiin 50-luvun retromaailmaan: ruskea, turkoosi ja lime yhdessä tai erikseen olivat kovia sanoja. Varmasti tässäkin näkyy pyrkimys turvallisuuteen, paluu menneisyyteen jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Petrolinsinistä ja liilaa kaupattiin viime syksyksi, mutta asiakkaat ei ottaneet niitä omikseen. Tänä talvena olikin värit hakusessa, ja meillä oli putiikissa vähän kaikkea. Nuo petroolinsiniset ja liilat on vieläkin jäljellä, ja ruskean suosio oli hiipunut viime vuodesta. Sen sijaan talven yllätysväri oli valkoinen.
Nyt kun kevät tekee tuloaan, alkaa ilmeisesti orastaa uusi toivo paremmasta ja rauhaisammasta tulevaisuudesta: vaaleanpunainen, versonvihreä, ohut vihertävä keltainen ja kermanvalkoinen ovat kysytyimpiä sävyjä. Niitä vain ei valmistajilla ole - vrt. kemistien kolme vuotta sitten pitämä kokous. Kuka silloin olisi arvannut mitä maailmalla on ehtinyt tapahtua ja mitä kollektiivinen tajunta haluaa juuri nyt? Siksi muodin parissa työskentelevän onkin niin tärkeää käydä haistelemassa katumuotia, ja kuulostelemassa kohderyhmänsä ajatuksia ja mielialoja.
Lea kirjoitti omista väreistä, niistä joihin aina palaa, olivatpa ne muotia tai ei. Minulla on ainakin se oranssi, väri joka ei naamavärkkiini sovi kuin pavuksi ruskettuneena, joka taas nykyiseen maailmanaikaan on pannaanjulistettua huvia.
Johannes Itten, tämä melko käyttökelpoisen väriopin luoja, lanseerasi 1920-luvulla käsitteen "omat värit". Värisekoituksia tehdessään hänen oppilaansa päätyivät kuulemma luonnostaan väreihin, jotka sopivat juuri heille.
Itsekin tein hiljattain saman havainnon. Eräs täkäläinen museo järjestää käsillätekemisen kursseja, kunhan aihepiiri sopii heillä näytillä oleviin esineisiin. Niinpä pidin siellä kolmisen viikkoa sitten märkähuovutuksen alkeiskurssin. Osanottajia oli 16, jota tilastokielellä tuskin voitaisiin vielä kutsua "kattavaksi otokseksi". Yli puolet heistä oli yli nelikymppisiä, ja neljännes yli kuusikymppisiä. Lähestulkoon kaikilla oli vääränväriset vaatteet, ainakin vuodenaikaoppiin nähden.
Villan ja värien suhteen he saivat aivan vapaat kädet. Etukäteissuunnitelmaakaan ei tehty, vaan suunnittelu tapahtui huivia rakentaessa. Olin varannut yli 40 värisävyä joten jokainen sai mieltymyksensä mukaisen huivin. Väriryhmistä muuten ehdottomasti suosituin oli punaisen eri sävyt, toiseksi tuli liilat ja kolmanneksi vihreät. Pastellivärit oli ihan hännillä, liekö ajankohta ja käyttötarkoitus vaikuttanut asiaan?
Kun katsoi yksilöllisiä valintoja, oli helppoa huomata, että valintakriteereinä ei käytetty muotivärejä, eikä valinnassa käytetty aivojen oikeaa puoliskoa, sitä yliminää joka tahtoo tietää asiat aina paremmin. Ei, nyt tehtiin valinnat ihan silmän perusteella, ja jokainen heistä teki tyypilleen ja omaan väritykseensä sopivan huivin. Oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka huivi ei useimmiten alkuunkaan sopinut naisten yllä oleviin vaatteisiin.
Tämä siis omista väreistä. Ja kun on tähän asti tultu, kiepautan esiin huivin, jonka värikokonaisuudesta pidän kovasti. Se on tällä hetkellä lempihuivini.
Tekniset tiedot: käsinkarstattu merinovilla, kehrätty värttinällä. Värit on sijoitettu vaihtumaan mielivaltaisesti, ilman ennakkosuunnitelmaa. Jokaiseen väriin on aina kehrätty mukaan vastaväriä. Sitten langasta virkattiin kierteinen huivi, jonka ohjeen voisin tässä julkaistakin kunhan saan sen kirjoitettua.
Lisäys: löysin kivaa juttua väreistä. Jos linkki ei aukene, osoite on http://www.coloria.net/
Kommentit